Olemme yrittäneet roudata natikoita ulos niin usein kuin mahdollista, jotta pääsisivät purkamaan energiaansa siellä riehumiseen. Seuraava videopätkä oli kuvattava salaa kukkapuskien takaa, koska jos ne bongaavat minun olevan lähellä, koko sakki alkaa kuorossa kiivetä porttia vasten ja kiljua seuraa (koska kello oli jo yli kymmenen, ajattelin säästää naapureiden hermoja). Koko illan ukkosti ja satoi, eikä päästy ulos aikaisemmin.
Eläinlääkärin tarkastus oli eilen ja yllätykseksemme pennut käyttäytyivät tosi reippaasti ja fiksusti, eikä saatu aikaiseksi yhtään teatraalista kiljumisperformanssia. Päinvastoin suurin osa pennuista tutustui Maija-tätiin häntä heiluen ja kieli lirputtaen. Lacu käytti kuolleeksiheittäytymis-strategiaa ja oli ihan hiljaa paikallaan; muistan että Yodo oli pienenä poikana ihan samanlainen. Kuvassa on käsittelyn alla Lilla.
Mitään odottamatonta ei pentutarkastuksessa löytynyt; pojilta jäädään vielä odottelemaan kulkusia ja parilla tytöllä oli kapoinen alaleuka. Näiden suhteen aika tehnee tehtävänsä, pennut kun tosiaan olivat vielä kovin pieniä tarkastettaviksi. Halusin kuitenkin, että Maija tekee sirutuksen ennen lomalle jääntiään; Maija kun on maailman paras siruttaja ja pentutarkastuksen tekijä !
Kulunut viikko oli tosi kiva siinäkin suhteessa, että meitä moikkaamassa kävi kesälomareissullaan Iisalmen Ressu ja Lahden Riina. Tulkaa poikkeamaan useamminkin !
Pennut ovat alkaneet vihdoinkin syödä nappuloita. Tähän asti ne ovat olleet sitä mieltä, että jauheliha on jees kermaviilin kera, mutta pehmitetyt nappulat yök. Peki on alkanut vieroittaa pentuja mammanmaidosta ja ilmeisesti se on muuttanut ipanoiden mielipidettä myös nappuloiden suhteen. Hyvä näin, pääsee Pekikin taas lihottamaan itseään, imetys kun vei perinteiseen tapaan mamman aika tavalla kuivaan kuosiin.
Sinällään kyllä mielenkiintoista aina huomata, miten paljon aikaa tämä pentujen ja kuuden oman koiran yhdistelmä vie; laiskanpulskea huushollinpitäjä meikäläinen on aina ollut, mutta nyt tuntuu, että tunnit vuorokaudessa ei vaan riitä mihinkään. Siis noihin siivous-, ym. touhuihin tarkoitan. Paljon kivempaa löhöillä pentujen seassa tai surffata metsässä ja uimassa isojen koirien kanssa. Niin että anteeksi vaan pentujen katsojat, jos sukat tarttuu kiinni lattiaan...:)
Ai joo, ja vaihdoin ainakin väliaikaisesti blogin taustavärin siniseksi ihan vaan tasapuolisuuden periaatteesta Lacua ja Lucaa kohtaan:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti