torstai 29. joulukuuta 2011

Mammaterveiset

Saimme äsken myös mammaterveiset Emmalta:


Vielä vajaat kolmisen viikkoa kasvatellaan masua...

Joulunviettoa ja naperoagilitya

Joulu tuli ja meni. Teimme Miin, Yodon ja Taran kanssa pikareissun Savon mummolaan (ja pääsimme nauttimaan jopa pitkästä metsälenkistä lumessa). Tämä oli sangen mainio kokoonpano matkustuksen suhteen; jokainen koirista oli kuin kotonaan autossa (500 km yhteen menoon vain parilla pissapysähdyksellä) ja uudessa paikassa, jopa pikku-Mii. No, Yodo nyt tietty onkin vanha kisakonkari ja tottunut reissaamaan, mutta Taralle ja Miille näin pitkä reissu oli harvinaista ja uutta herkkua. Matkustimme mennen tullen hyvässä kelissä ja onnistuimme välttämään sen valtaisan myrskyn, joka oli kaatanut puita ja rikkonut rakennuksiakin tällä alueella. Hurjalle näytti maisemat kotia lähestyttäessä.

Eilen olikin taas erityisen kiva päivä, kun Mii ja velipojat pääsivät aloittamaan pentutreenit agilityn parissa. Tai oikeestaan se oli enemmänkin agilityyn valmentavaa treeniä. Kovin tehtiin töitä Janitan ja Jaakon kouluttaessa meitä parin tunnin ajan. Oli tosi kivaa ja erityisen paljon nautin itse tilanteesta, koska Mii on oikeastaan ensimmäinen koiristamme, jonka kanssa pääsen aloittamaan ohjatun koulutuksen ihan alusta; tähän asti kisakoirani kun ovat olleet Ilkan alkeiskouluttamia tai sitten olen kouluttanut ne itse ilman ulkopuolista apua. Tässä päivän kuvasaldoa (kuvat Topi Mäkinen), lisää löytyy velipoikien blogeista:

Treenikooste...
Väsynyt, mutta onnellinen pikkukoira:)

torstai 22. joulukuuta 2011

Hyvää Joulua !

Mii ja Kennel Bonachón toivottavat kaikille ystäville hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta !

Anita ja Inez kävivät kyläilemässä eilen. Varsinaista mammameininkiä:) Inez oli niiiiin siunatussa tilassa; silmissä ylirauhallinen, fatalistisen tyyni ilme ja kaikki normaali riekkuminen ja viuhtominen oli vaihtunut varovaiseen paikallaoloon ja sylissä makoiluun. Masukin oli jo alkanut kasvaa.


Ihailimme myös jälleen kerran Inez´n pentuajoilta säilynyttä, kastanjanruskeaa turkin väriä.



Inez´n säkäkorkeuskin vielä varmistettiin ja kyllä se sinne 42 cm:n paikkeille jää.

Taralla on ollut taas vaikeampaa. Huokaus. Miten minä voin luopua tästä ihanasta koirasta ? Mikä päivä on lopulta niin huono muihin verrattuna, että pystyn tekemään ratkaisevan päätöksen ? Miten minä jälleen kerran pääsen siitä surusta yli ? Sanokaa joku, että nyt on sen aika ! Olisi helpompi, kun pystyisi jakamaan päätöksen vaatiman vastuun jonkun muunkin kanssa (no, Ilkan kanssa tietty, mutta jonkun ulkopuolisen ja puolueettoman). Tara on vaan niin ihana kaikessa vaatimattomuudessaan; aina elämäänsä tyytyväinen kivuista huolimatta, kaikille ystävällinen ja niin oma persoonansa kaikkine laulamisineen ja pölkkypäisyyksineen. Taistele Tara, mene yli taas tästäkin vaikeammasta kaudesta !


tiistai 20. joulukuuta 2011

Tuplavauvoja tammikuussa

Aika on kiitänyt tässä koulunlopetushässäkässä taas kuin siivillä ja kaikki tärkeät uutiset ovat jääneet odottamaan. Mutta tässäpä ne tärkeimmät eli kävimme viime perjantaina ultrassa Emman ja Inez´n kanssa ja molemmat tytöt ovat tiineitä ! Ai ihanuutta, voin jo kuulla korvissani pienten koiravauvojen tuhinan ja yninän ( sen tietyn hajuefektin voi vielä tässä vaiheessa onneksi unohtaa) ! Ihan reippaan kokoisia pentueita sieltä povattiin, joten muutama pikkuvesiäinen saattaisi näin ollen vielä olla vapaana rakastavaan, mielellään myös harrastavaan kotiin (vink, vink). Jäämme innolla odottamaan tammikuun puoltaväliä !

Kävimme Anitan ja Sinin kanssa itsenäisyyspäivänä Tampereen näyttelyssä hakemassa Nupulle ensimmäistä näyttelytulosta, ja lähdimme ihan tyytyväisinä pois EH:t kourassa. Tällä kertaa olisi tarvittu hieman enemmän massaa ja eiväthän nämä agi-/tallikiitäjät tällä saralla oikein pärjää:) Tämän jälkeen sisarukset Inez ja Nuppu olivat päässet karvoistaan ja helpottuneina totesimme, että nyt ei taas ihan justiinsa tarvitse murehtia näyttelyiden perään. Tosin kyllä ne näyttelytkin ihan kivoja on tuolleen harvakseltaan käytynä, mutta agilitya ei tietenkään voita mikään:)

 Jatkuva sade käy välillä hermoille, mutta sitkeästi olemme metsään tarponeet. Jos on ollut pakko jättää väliin, olemme tehneet jotain muuta kehittävää kuten katsoneet rakkauselokuvia tai pelanneet älypelejä:) Tässä koiruuksien huvituksia:






Lilla kävi myös viikko takaperin leikkimässä Miin kanssa metsälenkillä, mikä oli sangen mukavaa, koska Mii-parka ei isoista koirista oikein leikkiseuraa itselleen saa.

Joulua vietämme Savossa mummolassa, joulusiivoukset taidan sovinnolla jättää joululomaan. Nyt pitäisi jaksaa vielä nämä viimeiset koulurutistukset. Itse asiassa pitäisi juuri nyt lähteä koulun joulujuhlaan. Eli sinnepä sitten...

perjantai 2. joulukuuta 2011

Kuvia

Emma ja Hessu.




Inez ja Romeo.

(kuva J. Lignell)
(kuva E.Salo)

Ja sitten vielä meidän itseään ikinuorena pitävä Yodo-pappa änkeytyneenä lelulaatikkoon:)


Pitää vielä mainita pari saavutusta kasvattien osalta;

- TSAU:n kisoissa viime viikonloppuna Ebba sai viimeisen agilityvalion arvoon vaadittavan SERTinsä ja näin ollen "varjovalioitui" näyttelytuloksen ollessa vielä hakusessa:)
- Myy oli ottanut kolmosista ensimmäisen nollansa; onnea Ilona ja Myy, siitä se lähtee...!

Huomenna mennään Miin kanssa hengailemaan ATT:n kisoihin kannustamaan Tarua, Sooloa ja Ebbaa samoin kuin Anjaa ja Pesoa. Tiistaina vuorossa Tampereen näyttely Inez´n ja Nupun kanssa. Inez´hän onkin jo aiemmin kerran pyörähtänyt kehässä ERI:n arvoisesti, mutta Nuppu lähtee hakemaan ensimmäistä näyttelytulostaan. Kivaa päästä pitkästä aikaa seuraamaan näyttelyjäkin, ettei aina löydä itseään vaan agikenttien reunoilta...