Arkea

Päivät koostuu nykyään tähän tyyliin: omat koirat ulos-omat koirat sisään, emoille ruoka, pentulasta kakat pois, pennuille ruoka, omille ruoka, emot ulos-emot sisään, Marian johdolla sitten N-pennut pareittain olohuoneeseen juoksemaan, äänisiedätystä koko porukalle cd:ltä, emot lenkille, pennuille ruokaa ja vauvalat kuntoon, jonka jälkeen taas minä tulen töistä, astun remmiin ja vien omat koirat metsään lenkille, omille ruoka sen jälkeen, emot ulos ja sisään, pennuille ruoka. Tämän jälkeen minä ihan ITSE syön voikkarin ja keitän kupin kahvia:) Tähän saumaan yleensä sitten tulee Ilkkakin jo kotiin ja illan mahdolliset pentujen ihailijat. Sen jälkeen vielä kerran illan ruokailusessio pennuille ja pentulan yökuntoon laitto. Joten jos olet harmitellut, miksei tuo laiska kennelin pitäjä päivitä blogiaan useammin, ymmärrät nyt ehkä paremmin:)

Arkeen kuuluu myös paljon erilaista äänimaailmaa. Pentulassa vauvat ynisevät, haukahtelevat, kiljahtelevat, mussuttavat ja osa harjoittelee jo ihan oikeasti haukkumaan. Pyllyt pystyssa vaanitaan kaveria ja tehdään hyökkäys tyyliin "mulmulmul, täältä tulee suuuuuuuli hilveä koila...!"ja sitten tupsahdetaan nenälleen maahan ennenkuin hyökkäys koskaan ehtii perille kohteeseensa. Ihania.
Emokoirat vahtivat ulkoa kuuluvia auton ääniä vierailijoiden toivossa, kiljaisevat riemuhuutonsa ilmoille ja meidän omat koirat huutaa takaisin, että "MITÄ, MITÄ, MITÄ, KUKA TULEE?????". Sitten minä huudan, että "SUUT TUKKOON, ÄÄLIÖT!"ja sitten Ilkka huutaa, että "OLKAA KAIKKI HILJAA!" Sitten minä lasken omat koirat ulos ja ne huutaa, että "onko täällä jotain jolle huutaa, HAUHAUHAUHAU?"ja minä ryntään ovelle takaisin huutamaan, että "Olkaa HILJAA!"ja kun se ei auta, vaan naapurin pihalla liikkuvalle sedälle tai tiellä ohi meneville kävelijöille edelleenkin kerrotaan mielipide MELKEIN MEIDÄN reviirillä liikkumisesta, totean paremmaksi yrittää keinoa "Tääääällääää, naminaminnaminami..." ja yleensä se sitten päättyykin siihen ja ovelle kirmaa viisi iloista koiraa odottamaan palkintoaan tottelevaisuudestaan (?!). Viisi siitä syystä, että joukosta puuttuu aina rakas sokkopöllö-Cirumme, joka kuvittelee pystyvänsä olemaan sokean lisäksi myös kuuro; jos se ei nää meitä, mekään ei nähdä sitä, eikä sen näin ollen tarvitse kuulla eikä tulla, koska sisällä on tylsää. Tämän jälkeen minä taas huudan "Ciru, #prkl#, sinut on nähty, TÄNNE!" Ja tässä vaiheessa meteli yleensä sitten loppuu. Hetkeksi. Meillä on varmaan tosi iloisia ja tyytyväisiä naapureita:) Iso kiitos heille kaikille ymmärtäväisyydestä, toistaiseksi kukaan ei nimittäin ole vielä valittanut...

Ja vielä vähän uutisia O-pennuistakin. Niistä ei todellisuudessa oikeastaan ole mitään kertomista, sillä Inez hoitaa pentunsa niin hyvin, ettei niillä ole mitään kiirettä opetella mitään turhia kotkotuksia, vaan ne elämäänsä tyytyväisinä makoilevat maha pystyssä ja ketarat ojossa kohti kattoa ja suorittavat ilmeisesti kiivasta ajatustyötä silmät kiinni. Mamman kermakin on niin makoisaa, että kennelin tarjoaman kermaviili-jauhelihalautasen ääreen on mukavampi nukahtaa kuin vaivautua moista mössöä maistamaan. Eilen tosin tapahtui joku ihme "herääminen"; kuin napista painamalla pennut tuntuivat yhtäkkiä toteavan, että "Wau, mehän ollaan elossa" ja alkoivat leikkiä ja tepastella ympäri vauvalaa. Oikea ruokakin maistui pienenä annoksena. Sitten nappi painettiin taas kiinni ja pennut vetäytyivät perinteistä aivotyöskentelyään jatkamaan pentulaatikon kulmaukseen yhteen läjään. Mitäköhän einsteineja niistä mahtaakaan kasvaa...? (Ainakin laiskoja ja paksumahaisia tuolla tavalla jatkaen..) Tässä kuitenkin todiste, että on ne joskus jaloillaankin ja syömässä käyneet:

Videota en edelleenkään ole O-pennuista pystynyt ottamaan, kun valo ei huoneessa riitä. Tulkaa siis katsomaan livenä:)