maanantai 17. lokakuuta 2011

Uusi viikko, uudet kujeet...

Edellinen viikko kului supernopeasti ! Puolitoista viikkoa sitten uskaltauduimme Marian ja Lillan kanssa hirvenmetsästäjiä uhmaten metsälenkille. Ei näkynyt metsästäjiä ja hurjan kivaa oli muutenkin, kiitos lenkkiseurasta ! Aika kului kuin siivillä pikku-Lillan touhuja seuratessa. Natikka hyväksyttiin mutisematta joukkoon mukaan ja koska isoilla tytöillä oli näköjään puutyöpäivä, Lilla sai ihan rauhassa touhuta omiaan; välillä otettiin porukalla pienet juoksuleikit ja sitten työt taas jatkui...:)




                                          


Metsä oli satumaisen kaunis ja raikas. Illan hämärtyessä piiloistaan esiin kaivautuivat kiiluvasilmäiset metsämöröt:)





Syksyn aikana olen käyttänyt kaiken ylimääräisen (hehheh) vapaa-aikani hääräillen paikallisen koirakerhon hommaaman hallin parissa. Semmoinen pieni ison hallin neljäsosa, mutta kyllä siellä jotain tekniikkatreeniä pystyy tekemään ja ainakin saa esteet pakkaselta ja lumelta suojaan. Tässä lopputulos; jos ei näytä kummoiselta, voin kertoa, että on luksusta verrattuna pölyn ja lian peittämään alkutilanteeseen:)


Ja sitten taas takaisin kotikoirarintamalle. 

Taran vointi ollut parempi, taas selvittiin, ehkä noin miljoonannen kerran ?

M-pennut olivat tänään Mynämäellä Maija-tohtorin pentutarkastuksessa. Aikas äänekästä porukkaa:)
Ali

Ali tohtorilla, apuva !

Mii, the pink-eye

Naga

Zip

Must ei tuu näyttelykoiraa, laske irti mun hampaista, en näytä !!!!
Ja sen jälkeen tultiin kyläilylle meille, ja kun pojat suuntasivat matkansa takaisin kohti Raumaa, jäi Mii-tyttönen tutustumaan uuteen kotiväkeensä. Tässä kuitenkin pari vierailukuvaa a´la Ali  ja Naga:



Poikien lähdettyä laskimme yhden koiran kerrallaan tutustumaan uuteen tulokkaaseen. Minttu oli sitä mieltä, että "en katso, siis sitä ei ole, missäs ne lelut...?", samoilla linjoilla liikkui myös Tara. Yodo ja Ciru kävivät moikkaamassa ja lähtivät sitten touhottamaan omia juttujaan tyyliin "onhan noita nähty":)
Peki omi pikkuisen saman tien omaksi vauvakseen ja jotenkin Mii itsekin tuntui uskovan, että mummon ja vauvan välillä oli jokin ennalta määrätty "side". Pikkuhäntä viuhtoi ihan kuin natikka olisi tavannut vanhan tuttunsa, aika söpöä:) 


Mummo yltyy vaan hoitamaan pikkuisia aina sen verran yli-innokkaasti, että päätimme antaa pienelle lepohetken ja Mii siirtyi nukkumaan tv-huoneeseen aitauksen taakse Ilkan kainaloon. Siinä se sitten onkin koisinut onnellisena tähän asti. Pissalla on käyty pariin otteeseen ulkona ja reipas on tyttö ollut niissäkin hommissa.


Nyt lähdemme unille koko porukka; isot koiruudet minun mukana alas ja Mii saa jatkaa uniaan Ilkan kainalossa yläkerrassa.

3 kommenttia:

  1. Jeee, pentuonnea! :) :) Kirjoittelehan, miten ekat päivät sujuvat! Me tullaan pian visiitille paijaamaan ja lällyttämään!

    VastaaPoista
  2. On noi vauvat niin lutusia <3 Onneksi ei ole pentukuumetta just nyt :D!

    Pallutuksia pikkuiselle Miille!

    VastaaPoista
  3. Roppakaupalla mukavia hetkiä teille ihanan pikku Miin <3 kanssa! Ebba äiti lähettää paljon terkkuja tyttärelleen =)

    VastaaPoista