maanantai 15. elokuuta 2011

Lisää tapaamisia

Kivat tapaamiset kasvattien ja heidän omistajiensa kanssa jatkuivat. Eilen kävi Anja Peson kanssa vierailulla; Anjalle isot kiitokset huippuhyvästä hieronnasta, hartiat ja selkä saivat upeaa käsittelyä ! Peso viihdytti meitä pihalta löytämänsä kiven kanssa leikkimisellä (mikä noita Rauman koiria vaivaa???), mutta malttoi sentään hetkeksi rauhoittua poseeraukseenkin kukkapuskan äärelle:)


Tänään menimme Vehmaalle lenkille Marian, Sinin, Lillan, Nupun ja Pikin kanssa. Mielenkiinnolla odotin etukäteen, miten  meidän itseriittoiset roturasistikoiramme suhtautuisivat isoon mustaan snautseriin, mutta ihan hienostihan se tutustuminen sujui. Tosin kyllä suurin osa lenkin onnistumisesta meni varmaan Pikin rauhallisen käytöksen ja hyvän itsetunnon piikkiin; se kun ei turhia Pekin muutamasta välttämättömästä alkutuuppaisusta välittänyt. Lopulta Pekikin ilmeisesti totesi, että vastassa oli vähän turhan iso ja itsetietoinen tönittävä ja päätti mennä loppulenkin oman porukan kanssa juosten ja leikkien. Muut koirat eivät juurikaan tähän uuteen isoon tuttavuuteen reagoineet vaan touhusivat omia juttujaan normaaliin malliin.  Tämä Piki oli kyllä aika hauska suohirviö; minä kun olen aina luullut, että vesikoirat ovat pahimpia mahdollisia kurapluttaajia, mutta kyllä Piki vei voiton ihan kevyesti tässä sarjassa:)


Nupusta meidän koirat näyttivät tuumivan, että "onhan noita nähty", eivätkä noteeranneet laumaan liittynyttä uutta vesiäistä mitenkään. Nuppu on aivan ihastuttava ! Jotenkin tuntui koko ajan Nuppua katsoessa, että olisi katsonut isänsä Hugon ruskeaa versiota; sama energiamäärä ja itseluottamus eikä pahuudesta häivääkään !

Koko katras, paitsi että Minttu katosi jonnekin...


Pikku Lilla piipersi urheasti mukana koko lenkin ja leikit jatkui vielä Nupun kanssa meidän ihmisväen tultua iltakahville meille. Mahtaa pikkuipanaa väsyttää illalla:)

 

Ja loppukevennys vielä; en jaksanut lähteä viemään yhtä pahvilaatikkoa keräyspisteeseen, joten heitin sen pohjalle tyynyn ja päälle vanhan koiransängyn teddykankaan. Tätä petiä on testattu innolla kaikkien koirien voimin ja tulipahan taas todistettua, että kaiken koirien mielestä hienon ei aina tarvitse olla suurella rahalla kaupasta ostettua...:)


3 kommenttia:

  1. Sanoppa se! kummallista kivimaniaa tosiaan ollut täällä Rauman suunnalla liikkeellä jo pitkään ;) oisko se toi Olkiluodon läheisyys vai mikä??? kasvatuksesta se ei kuitenkaan voi johtua on se sen verran laadukasta kuitenkin ;D

    VastaaPoista
  2. Tai jos se onkin tää Rauman vesi? Olkiluotokin on ihan hyvä teoria.

    VastaaPoista