Otin eilen taas omaa lomaa ja karkasin Tarun kaveriksi TSAU:n kisoihin:) Mikään ei pura päätä niin hyvin kuin tuo hyvässä seurassa tapahtuva kisaratojen seuraaminen; silloin unohtuu kaikki kiireet ja odottavat työt jonnekin kaukaisuuteen !
Ja enpä lähtenyt mukaan turhaan. Taru, Soolo ja Ebba olivat hurjassa vireessä napaten Ebballe sen arvokisoja ajatellen puuttuneena olleen tuplanollan ja Soololle nollavoitolla hyppysertin ja näin ollen myös hyppyvalion arvon !!! Wow, mitä menoa ! Ebba pääsi omilla nollillaan myös molemmilla kerroilla palkintokorokkeellekin, on se vikkelä pikkuotus <3.
|
Ebba ja Taru, tulevat arvokisaajat! |
|
Tuore hyppyvalio Soolo < 3 |
Tarun lisäksi kisoissa oli myös Sanna ja Iines tehden niin ikään upeita ratoja maksipuolella. Niin pieniä olivat tämän kaksikon ratojen kauneusvirheet, että loppusaldo olisi yhtä hyvin voinut olla neljä nollaa kuin lopullinen tulos eli yksi nolla. Iines on kyllä niin mainio pakkaus; sitä kun ei pulttaa mikään mitä ympärillä tapahtuu. Kerrankin tulin sitä vastaan, kun se yksinään odotteli Sannaa katselemalla eteensä tiputtamaansa palloa pää kallellaan ihan kuin olisi katsellaan yrittänyt hypnotisoida palloa liikkumaan. Hauska tapaus:)
|
Iines |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti