perjantai 25. heinäkuuta 2014

Henkiin herättelyä...

Paljon on ehtinyt vettä virrata joessa edellisen kirjoituksen jälkeen, mutta kun taas saatiin iloisia pentu-uutisia, niin kaivetaanpa tämä joskus pentublogiksi luotu viestintäkanava jälleen naftaliinista ja herätellään eloon pikku hiljakseen...

Eli aamun ilouutinen (ei tosin mitenkään yllätys) tuli ultrassa käynnin myötä; Namulle tulossa paaaaljon pikkuisia Namu-Vilejä <3 ! Tämän tiedon myötä tuli myös tilaa parille uudelle pentuvaraukselle, joita ei aiemmin uskaltanut vielä mainostaa silloin kun pentujen määrästä ei ollut vielä mitään tietoa. Asiasta mahdollisesti kiinnostuneille todettakoon, että molemmat vanhemmat (Bonachón Namu-Concurrido Sabroso "Vili") ovat terveystutkittuja, terveiksi kaikin puolin todettuja, kilttejä ja avoimia perroja. Namullahan on myös Kennelliiton virallinen kaverikoira-titteli.

Vili & Namu
Namu The Kaverikoira
  
Näyttelykarva-Namu
Agilityrintamalle ei juurikaan kuulu uutta. Miin kanssa on siirrytty enempi sellaiselle rallattelulinjalle ja nautitaan agilityssa vaan tekemisen riemusta ilman sen suurempia tavoitteita. Kyllä me kakkosiin noustiin, mutta sen verran haasteellista on välillä tuo harrastaminen, että turhat tulostavoitteet piti ainakin väliaikaisesti siirtää hyllylle. Mynämäen koirakerhon kanssa kovasti puuhaillaan keinonurmea uuteen treenihalliimme, joten vihdoin päästään talvellakin treenaamaan kunnon olosuhteissa ihan tässä äärellään ilman että tarvitsee ajaa kymmeniä kilometrejä sen takia.

Omat koirat vanhenevat hitaasti mutta varmasti. Yodo täytti keväällä 14 vuotta ja vaikka kaveri on ikäisekseen loistokunnossa, huomaa kyllä iän pikku hiljaa tekevän tehtävänsä. Askel on hidastunut ja uni maistuu entistä enempi. Muut karvakamut pärjäilevät vaihtelevasti; Tara on jo kovin jäykkä liikkeissään ja Cirun näkö on lopullisesti mennyt. Minttu ja Peki ovat teräsmummoja ja Mii nuorimpana loistokunnossa tietysti myös. Toistaiseksi ryhmä rämä lenkkeilee edelleenkin yhtenä porukkana metsässä; vauhtia sitten säädellään kunkin koiran sen päiväisen voinnin mukaan :) Yhtä rakkaita ne ovat edelleenkin kaikki <3 !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti