Heti aluksi on pyydettävä mitä nöyrimmin anteeksi sitä, että blogin päivitys kesällä loppui kuin kanan lento. Tähän oli kuitenkin syynsä. Ensin pennut veivät niin paljon aikaa, että koneella istuminen vain sai jäädä niin vähiin kuin mahdollista. Kaikille pennuille kun oli jo siinä vaiheessa koti odottamassa.
Juuri kun pennut olivat lähteneet uusiin koteihinsa, Mintun selkäkivut pakottivat meidät -jälleen kerran- tekemään ikävän päätöksen ja laskemaan rakas ystävämme pois. Jotenkin tuntui, että maapallo lakkasi tuolla hetkellä pyörimästä. Minttu oli niin kauan ollut pitämässä koiraporukkaa kasassa tyylikkäällä arvovallallaan ja ollut meille ihmisillekin se luottokaveri, joka viimeiseksi illalla vielä lipaisi hyvän yön toivotukset, että mikään ei tämän jälkeen tuntunut enää samalta.
Ilmeisesti Mintun poismeno vaikutti myös Pekiin, joka muuttui apeaksi ja tuntui antavan omalle sairaudelleen periksi; vain kuukausi Mintun kuolemasta vein Pekin eläinlääkäriin, joka totesi, ettei mitään ollut enää tehtävissä vaan olisi viisainta antaa viimeisenkin vanhuksemme lähteä toisten joukkoon tuonpuoleiseen. Talo muuttui hetkessä hiirenhiljaiseksi. Nuoremmat eivät enää tienneet miten toimia ja Toto joutui hyppäämään johtajan saappaisiin, joiden täyttämistä Minttu tosin oli kärsivällisesti lähes kaksi vuotta Totolle opettanut.
Kun jo hetkeksi luulimme, että vastoinkäymiset olisivat koirien suhteen osaltamme hetkeksi ohi, Toto alkoi lokakuun alussa sairastella. Tauti jäi hiukan mysteeriksi, mutta harrastuspuolen se ainakin heitti toviksi katkolle, katsotaan, josko kevätpuolella taas päästäisiin hiljakseen kokeilemaan.
Mutta on tässä onneksi ollut ilojakin. Namun kesäpentueesta jäi kotiin musta tyttöpentu, joka sai nimekseen Utu. Vaikka tuolloin hiukan pohditutti pennun kotiin jättämisen fiksuus, ei seuranneiden tapahtumien varjossa ole sitten kyllä kaduttanut hetkeäkään. Utu on tosi mainio tapaus ja ottanut paikkansa tässä jäljelle jääneessä porukassa sataprosenttisesti :)
Toinen ilon aihe on ollut Miin paluu agilitykentille. Olin jo laittanut pikkumimmin naftaliiniin, kun mikään ei vaan toiminut meidän touhussa. Viimeisenä toivona kysyin apua Tanja Kurikalta, jonka kerrottiin saaneen ihmeitä aikaan monen herkän koiran kohdalla. Jo muutaman koulutuskerran jälkeen Mii alkoi kulkea ihan eri tavalla kuin ennen ja loppusyksystä uskaltauduimme ensimmäisen kerran pitkään aikaan kisakentillekin ; ei ongelmia lähdössä ja kepit menivät kuin treenitilanteessakin. Uskomatonta ! Kausi päättyi nollavoittoon ja hyppysertiin, joten ihmeitä kyllä tuo Tanja sai aikaiseksi ja Miillä on nykyään treeneissäkin hurjan kivaa. Tässä tuli taas hyvä muistutus siitä, että koskaan ei pidä luovuttaa <3 . Kiitos Tanjalle vielä kerran !!!
Kennel Bonachón vetäytyy nyt hetkeksi levolle; seuraavat pennut ovat suunnitteilla mahdollisesti vasta vuoden 2017 lopulle tai sen jälkeen. Niistä sitten lisää lähempänä :)
