Kone on laulanut oikein urakalla viimeisen puolitoista viikkoa; tosin
ei tietokone -se kun ei laula nykyään enää milloinkaan kun pitäisi,
grpp- vaan trimmeri ! Uuden kesätukan ovat saaneet jo aiemmin ajettujen
Namun, Niilon ja Oprin lisäksi nyt myös Lenni, Loimu, Choco ja Oodi. Ja
kun alkuun pääsin, vetäisin tukan pois myös omilta koirilta, vaikkei
niiden edellisestä ajelusta paljoa aikaa vielä ollutkaan. Jotenkin
minusta on vaan ajan myötä tullut sellainen karvanvihaaja, että heti kun
ensimmäiset risut ja muut roskat alkaa tulla mukana sisälle, saa karva
lähteä. 28 kuratassussa kun on ihan riittävästi puuhaa muutenkin:)
Tältä ne pikkuiset näyttivät ennen ja jälkeen:
Choco ennen...
Choco jälkeen
Lenni ennen...
Lenni jälkeen
Loimu ennen...
Loimu jälkeen
Mii ennen...
Mii jälkeen
Oodi ennen...
Oodi jälkeen
Tänään
on synttäreitään juhlinut oma rakkaampaakin rakkaampi Yodo-pappamme; 12
vuotta takana, toivottavasti vielä monta edessä ! Vasen takanen papalla
vähän vinksottaa ja laahaa, mutta muuten vanhus on loistokunnossa:)
Yodo, synttärisankari 12v, <3
Muista
kuulumisista mainittakoon, että Ebba ja Taru olivat taas menneenä
viikonloppuna loistaneet agilityradoilla, kotiin viemisinä tällä kertaa
ykkös- ja kolmossija ! Onnea kiitäjille taas kerran !
Itsekin
ollaan Miin kanssa käyty säännöllisesti treeneissä ja kyllä vaan se
Miin mörköikä pikkuhiljaa alkaa antaa periksi ja agilityn hauskuus ajaa
pelottavien asioiden edelle. Mii on taitava, ja omassakin päässä ja
jaloissa tapahtuu hidasta mutta varmaa kehitystä (tai näin haluan
ainakin optimistisesti ajatella) eikä omat jalkavaivatkaan ole viime
aikoina juurikaan haitanneet harrastusta. Tää on kyllä edelleenkin
huippukiva harrastus, varsinkin tällä tasolla. Siitä ehkä joskus kaukana
siintävästä kolmosluokasta en sitten ole enää niin varma...
Lähialueen
Bonachón-pentujen kanssa on myös käyty pariin otteeseen tutustumassa
pentuagilityn saloihin ja kyllä ne vaan ovat mahdottoman innostunutta ja
taitavaa pikkuväkeä koko sakki !
Otin eilen taas omaa lomaa ja karkasin Tarun kaveriksi TSAU:n kisoihin:) Mikään ei pura päätä niin hyvin kuin tuo hyvässä seurassa tapahtuva kisaratojen seuraaminen; silloin unohtuu kaikki kiireet ja odottavat työt jonnekin kaukaisuuteen !
Ja enpä lähtenyt mukaan turhaan. Taru, Soolo ja Ebba olivat hurjassa vireessä napaten Ebballe sen arvokisoja ajatellen puuttuneena olleen tuplanollan ja Soololle nollavoitolla hyppysertin ja näin ollen myös hyppyvalion arvon !!! Wow, mitä menoa ! Ebba pääsi omilla nollillaan myös molemmilla kerroilla palkintokorokkeellekin, on se vikkelä pikkuotus <3.
Ebba ja Taru, tulevat arvokisaajat!
Tuore hyppyvalio Soolo < 3
Tarun lisäksi kisoissa oli myös Sanna ja Iines tehden niin ikään upeita ratoja maksipuolella. Niin pieniä olivat tämän kaksikon ratojen kauneusvirheet, että loppusaldo olisi yhtä hyvin voinut olla neljä nollaa kuin lopullinen tulos eli yksi nolla. Iines on kyllä niin mainio pakkaus; sitä kun ei pulttaa mikään mitä ympärillä tapahtuu. Kerrankin tulin sitä vastaan, kun se yksinään odotteli Sannaa katselemalla eteensä tiputtamaansa palloa pää kallellaan ihan kuin olisi katsellaan yrittänyt hypnotisoida palloa liikkumaan. Hauska tapaus:)
Ehtipä vierähtää tovi jos toinenkin blogipäivitystä odotellessa; anteeksi vaan kaikille, jotka tätä blogia seuraavat ja niitä päivityksiä odottelevat. Tietotekniikka on pitänyt huolen jälleen kerran pelaamattomuudellaan, että mikäli olisin joskus jopa ajatellut hoitavani tuon päivitysasian kuntoon, niin yhteydet eivät taatusti juuri silloin ole pelittäneet tai ainakin alkaneet pätkiä saman tien. No, katsotaan miten nyt käy.
Kisoja olen käynyt seuraamassa ahkerasti aina kun siihen on vaan tilaisuus tullut. Kisat ovat myös oivallinen paikka treffata pikkunassikoita.
Niilo-nipsukka oli meillä yhden yön hoidossa Marjon rentoutuessa laivalla. Vehmaalla piipahdettiin myös Niilon vierailun kunniaksi muunkin pikkuväen kanssa; voi miten ihanaa oli nähdä niin iso kasa pikkuisia telmimässä keskenään metsän siimeksessä ! Tällaista lisää !
Yhteislenkin jälkeen Niilo, Namu ja Opri pääsivät talvireuhkastaan eroon. Voi juku, miten söpöjä pikkuisia pörröturkin alta paljastuikaan <3.
Myös Awan ja Minnan kanssa nautiskeltiin keväisestä luonnosta Vehmaalla pariin otteeseen.
Lucakin kävi luonamme viikko sitten tsekkauttamassa kehäkäytöstään Rauman näyttelyä silmällä pitäen. Meidän oma lauma piti ensin huolen siitä, että pojalta otettiin ylimääräiset energiat pois yhteislenkillä ja sen jälkeen poseeraaminen luonnistuikin sen verran mallikkaasti, että Luca uskaltautui ensin vappumätsäriin (oli päässyt heti palkinnoillekin!) ja siitä sitten vielä eiliseen Rauman näyttelykehään. Upeasti aloitti Luca näyttelyuransa; käytös oli sangen mallikasta, tuloksena EH ja ykkössija junnuissa.
Omille koirille ei kuulu mitään merkillistä. Namu kasvaa kohisten ja pitää huolta Miin leikkikiintiön täyttämisestä, Mii käy säännöllisesti tekemässä pieniä agitreenejä ja itseluottamus on alkanut pikkuhiljaa palautua. Isoille koirille ei kuulu mitään uutta; Tara liikkuu taas tosi jäykästi, Yodo on oksennellut hieman normaalia enemmän ja oli tänä aamuna tosi vaivaisen oloinen. Pitänee antaa pojan pitää lepopäivä liikkumisesta ja seurailla, mikä vanhusta vaivaa.
Uimakausi on myös avattu ja kaikki koirat ovat käyneet testaamassa uimataitojaan Vehmaan omassa uimalammikossa. Pikku-Namu oivalsi harrastuksen riemun saman tien ja hyppäsi komealla loikalla muiden mukaan, Mii on toistaiseksi päätynyt veteen vain kerran ja senkin kerran vahingossa kurottaessaan rannalta liian pitkälle kepin perään:)
Kennelyskä on voitettu, varoaika lusittu ja koirat alkavat päästä taas ihmisten ilmoille. Pikkunapero Namu on aloittanut agilitytreeninsä kunto- ja koordinaatioharjoitusjaksolla, johon kuuluu metsälenkillä mukana hengaamista ja Miin kanssa leikkimistä.
Luulen, että koiralaumamme on saanut Mintulle työnjatkajan lauman päänä, kun Mintusta joskus aika jättää. Sen verran varmahermoinen ja itsetietoinen tämä nassikka on. Heti ensimmäisenä päivänä uudessa porukassa se käyttäytyi tyyliin "mitä siinä ihmettelette, täällähän minä olen aina ollut". Namu marssi sisään ja ulos rappuja pitkin samantien, samoin se illalla päättäväisesti kiipesi lattialla ollutta jättityynyä pitkin sänkyyn muiden joukkoon ja kääriytyi suoritukseensa tyytyväisenä rullalle tyynyni viereen isojen koirien katsoessa silmät ymmyrkäisinä että "se siis todella tuli tänne???!!!!" (Meillähän on ollut periaate, että sänkyyn saa tulla kun sinne omin jaloin pääsee.) Ja niin isot koirat päättivät laskea tämän päättäväisen pikkuotuksen porukkaan mukaan, totesivat kai yleisen rauhan vuoksi helpommaksi antaa suoraan periksi.
Jokseenkin tapaturma-altis Namu on myös. Sen pikkupäähän kun ei mahdu ajatus, ettei se selviäisi kaikesta siitä mistä isotkin selviää. Se on ratkaissut muutaman eteen tulleen etenemisongelman mm. hyppäämällä alas isolta kallion kielekkeeltä, uimalla ojan yli ja roikkumalla rapuissa etutassujensa varassa puolentoista metrin korkeudella ennenkuin ehdin koppaamaan sen syliini. Että sellaista meininkiä tällä tapauksella...:)
Miin kanssa aloitettiin pentuagilityharjoitukset ihan alusta, kun tuntui, ettei se osannut/uskaltanut tehdä pitkän tauon jälkeen enää mitään. Niinpä olemme nyt parina päivänä käyneet pelkästään leikkimässä hallilla ja treenaamassa ihan lyhyitä perusjuttuja, kuten paikalla pysymistä ja eteenpäin irtoamista. Pieniä toivon pilkahduksia olikin heti näkyvissä näiden pikatreenien jälkeen. Kyllä se tästä, kiire meillä ei todellakaan ole yhtään mihinkään, kun omakin ote lajiin on ihan hakusessa. Mietin juuri, että olen tainnut tehdä edellisen ratani lähes puolitoista vuotta sitten.
Pentujen kennelyskä meni onneksi melko helpolla ohi. Pari pentua joutui nesteytykseen ja antibiooteille; Oprin ja Annikan kanssa vietimme yhden illan päivystyksessä, Oprin kunto onneksi koheni nopeasti lääkityksen alettua. Kolme muutakin pentua käpäisi tohtorilla, mutta kaikenkaikkiaan siis taisimme kuitenkin selvitä säikähdyksellä tästä epidemiasta.
Ilmojen lämmittyä ja takapihan muututtua mutapainialustaksi tartuin toimeen, tilasin itselleni pitkään himoamani uuden trimmauskoneen ja parturoin kaikki koirat nakuiksi. (Namu tosin sai vielä pitää pentutukkansa, ettei reppana ihan palellu takatalven kurimuksessa.) Tässä tämä ihanan kevyt uusi työvälineeni:
Alkuun kun päästiin, niin pitihän sitä konetta vielä lisätestata; uhriksi pääsi Poku. Tässä poika ennen ja jälkeen:)
Tämä Poku-poika on ihan mahdoton kiipeilijä. Loikkii mennen tullen sohvan selkänojaa yli molempiin suuntiin ja jos ei pompi niin sitten muuten vaan juoksee edestakaisin samaista selkänojaa pitkin tai istuskelee ihmettelemässä maailman menoa. Hauska tapaus:)
Piti ottaa koirista vähän kuvia, mutta tietysti akku loppui. Ennätin kuvata Namun, joka oli raskaan työn raadannasta (lue: riekkumisesta) niin poikki, ettei jaksanut poseerata.
Ciru oli sitä mieltä, että joo, joo, aina vaan kuvataan noita pikkuisia, joten otin sitten räpsyt muistakin paikalla olleista. Minttu pikkuisen tuhdissa kunnossa olevana sanoi, että kiitos, vain kasvokuva:)
Yodo-vanhus
Ciru
Minttu:)
Tara
Peki ja Mii olivat yläkerrassa, kameran akku tilttasi ja niin ollen nämä kaksi kaunokaista jäivät nyt kuvaamatta, mutta otetaan vahinko seuraavasssa päivityksessä sitten takaisin.
Livahdinpa tänään hetkeksi taas kisoja katsomaan Turkuun. Minusta nuo ykkösluokan kisat on aina yhtä nautittavaa katsottavaa; niissä on vielä rotukirjo jäljellä makseissakin ja nuo aloittelevat koirakot ovat vaan niin ihanan hönttejä. Kolmosissa kun sitten vaan viilaillaan pois niitä sekunnin murto-osia, niin se on tylsää. Taidan olla ideologialtani sellainen ikuinen mölli, korkeintaan se ykkösluokkalainen...Tosin kyllä osaan arvostaa toisen menemänä niitä viilauksiakin, se on aina upeaa katsottavaa, kun joku osaa homman !
Niin lähti viimeinenkin lapsonen uuteen kotiinsa. Talo on tyhjä ja hiljainen (voiko 7 vesikoiran omistajana sanoa noin ?).
Kennelyskä on hitaasti, mutta varmasti väijynyt kaikkia pentuja odottamassa ja joka päivä on tullut uusia viestejä köhimisen alkamisesta. Onneksi tämän taudin luonne tuntuu tällä erää olevan kohtalaisen lempeää sorttia eli näyttäisi, että taudista selviää muutaman päivän lievällä kröhimisellä.
Choconkin lähdettyä pikku-Namun on nyt reippaasti yritettävä löytää oma paikkansa tässä porukassa. Näyttäisi kylläkin, että kaikesta rauhallisuudestaan ja kiltteydestään huolimatta Namusta alkaa heti löytyä myös tiettyjä luupäisyyden merkkejä. Se ei esim. ulkona ollessaan pätkääkään kuunnellut kutsujani, vaan mennä touhotti omia juttujaan eikä tuntunut millään tavalla hätääntyvän poistuessani näkyvistä. Lisäksi se sanoi jo Pekillekin mielipiteensä ylenpalttisesta pyörittelystä, jonka kohteeksi tietysti mummon taholta heti joutui. Nooh, ihan hyvä, että pikkuiselta löytyy kyky ajatella itse, kunhan ei vaan liian vallattomaksi herkiä...:)
Miillä ja Namulla kävi kemiat heti yksiin; ensi nuuskuttelujen jälkeen alkoi samantien sen sortin jylläys, että ei voi kuin nautiskella parivaljakon touhujen katsomisesta.
Turvallisin mielin, mutta tietysti haikeina laskimme pennut siis maailmalle ihaniin uusiin koteihinsa. Muistakaa meitä paljon kuulumisilla ja kuvilla ! Onneksi monet ovat jo väsänneet blogin pikkuiselleen; niistä on tosi kiva seurata kuulumisia !
O:t alkavat lähteä uusiin koteihinsa. Ensimmäisenä lähti Oscar Lauran ja Ficon kaveriksi Poriin. Huomenna on lähtövuorossa Otso. Niinpä oli viimeinen hetki saada loppuposeeraukset näidenkin pentujen osalta purkkiin:
Odila (Mila)
Ofelia
Oodi
Oosa
Opri
Oscar
Otso
Emman pentu Niilo oli avannut oman blogin, linkki ohessa.
