Haikeaa...

Kuinka nopeasti aika rientääkään näitten pienokaisten kanssa ! Sunnuntaina meinasin jo pirauttaa pienet itkut, kun Emma jätti jäähyväiset vauvoilleen aamulla leikkimällä antaumuksella pienokaistensa kanssa. Iltapäivällä Emman perhe sitten tulikin jo Emmaa hakemaan ja ensimmäinen luopuminen oli edessä. Ehdittiin tulla Emman kanssa jo niin hyviksi kamuiksi (olkoonkin, että loppuaikana jouduimme muutaman kerran keskustelemaan, voiko pöydältä pölliä vieraille katettuja herkkuja tai tonkia meidän kasseja ja pölliä sieltäkin jotain mitä kätkeä suuhun ja napata leuat kiinni, juosta olohuoneen pöydän taakse karkuun ja lällättää "etpäs saa mua kiiiinniiii..."). No, tuon Emman piraijajälkeläislauman tietäen ei kyllä yhtään ihmettele, vaikka emo olikin jo valmis lähtemään kotiin omaan rauhaan. Yritin kuvata viimeisiä hetkiä yhdessä, mutta ne loppuivat hyvin lyhyeen:)

Viime viikolla O-pennut piipahtivat ekan kerran myös ulkona haistelemassa raikkaita tuulia. Kylmä meinasi pienille tulla, mutta sitkeästi pysyttiin pihalla edes pieni tovi.

Tänään Maija-eläinlääkäri kävi tarkastamassa ja siruttamassa molemmat pentueet. Olipa aikamoinen urakka! Kovin olivat tasaista, tervettä ja reipasta porukkaa nämä pikkuiset:) Sen verran on porukka myös reipasta siinäkin suhteessa, että vauvaloiden siivoaminen yksin alkaa olla N-sviitissä lähes tulkoon mahdotonta (pois tieltä, AUTS, älä revi sitä nyt pois, AUTS, AUTS, ET PURE, PEEVELI,...). Niinpä päätimme, että N:t saavat siirtyä vauvalan siivouksen ajaksi vierailulle naapurisviittiin tapaamaan puoliserkkujaan (vai mitä ne nyt sitten toisilleen ovatkaan). O-sviitti on aina helpompi siivota, kun ipanoilla ei ole vielä kunnon hampaita:)

Aikamoinen laulukuoro. Ovat mokomat niin mahdottoman seurankipeitä koko sakki, että aloittavat kauhean sirkuttamisen, kun kuulevat tai näkevät vilahduksenkin vauvalan suunnalla. Ja sitä pusujen määrää, kun maltat istua alas paikoillesi... <3