lauantai 28. tammikuuta 2012

Avaruusoliot ovat laskeutuneet

Perjantaina Annika kävi hoitamassa pentuja ja olemassa Inez´lle seuraneitinä. Inez oli niiiin onnellinen, kun joku tuli, rapsutti ja kiinnitti huomionsa vain siihen. Huomaa onnellinen hymy:


Emma alkaa olla jo vähän kyllästynyt pelkkään pentulaatikossa makailuun ja on alkanut kehitellä itselleen pientä oheistoimintaa, kuten kynien pöllimistä hyllyiltä, auton äänien kuuntelua ja kommentointia sekä talomme tutkimista tarkemmin. Viimeisin ihmetyksen ja pöhkimisen aihe oli tämä:


Ja todellakin; sillä välin, kun olin tänään Liedossa agilitykisoja katsomassa, avaruusoliot olivat vallaneet Emman sviitin pentulaatikon eli N-pentujen silmät olivat alkaneet avautua ! Samaan aikaan pennut olivat päättäneet nousta myös jaloilleen ja mönkivät nyt päättäväisesti ympäri laatikkoaan. Nämä pennut kasvavat muutenkin kohisten ja ovat varsinaisia possupulleroita; mitä kermaa Emma niille mahtanee syöttääkään ??? (Tosin pitää kyllä mainita, että myös Inez´n pennut ovat kasvaneet hurjaa vauhtia, joten hyvää huolta emot vauvoistaan tuntuvat pitävän.) Tässä avaruusoliot:









Ja niihin agilitykisoihin palatakseni. Vähänkö oli hienoo katsoa, kun Taru veti Soolon kanssa ihan mielettömän hienon agilityradan voittaen kyseisen kisan ja seuraavakin kisa meni lähes tulkoon yhtä hienosti, tuloksena kakkostila ja hyppyserti ! Onnea hurjasti, se oli kaunista katsottavaa ! Toivottavasti ratoja päästään pian ihailemaan Soolon omasta blogista...

Huomenna yritetään saada 1-viikkoiskuvat O-pennuista.

1 kommentti:

  1. Ihania turreja...tulen rapsuttelemaan muutaman viikon päästä =) Tsemppiä synnytyssairaalaan.

    VastaaPoista