keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Darth Vader ?

Peki elää ilmeisesti keskellä Tähtien sotaa ja kuvittelee olevansa Darth Vader. Illat ja yöt se köhisee niin, että pelkän äänen kuullessaan joku saattaisi alkaa vaikka pelätä...

Rouva kävi muutama päivä sitten myös kampaajalla tulevan iloisen perhetapahtuman johdosta. Lieneekö kaunistunut sillä käynnillä, siitä voi jokainen muodostaa oman mielipiteensä:) Maha ainakin tuntui hieman soukkenevan pelkän kampauksen avulla. (Tai siitäkin voi sitten jokainen muodostaa oman mielipiteensä allaolevien kuvien pohjalta.)

Vielä viime perjantaina Peki oli mukana metsälenkillä ja hyppi uimalammikon rannalta veteen sellaisia loikkia, että katsoin parhaimmaksi viheltää pelin poikki ja siirtää ympäri lammikkoa uivan ja keppejä keräilevän koiramamman autoon lepäilemään. Siihen jäi metsälenkit ja eilen lyhyelle hihnalenkille lähdettäessä Peki oli jo sen näköinen, että "et voi olla tosissas". Tosin sitten päästyämme tutun reitin puoliväliin Peki lähti hölkkäämään niin hirmuvauhtia kotia kohden maha puolelta toiselle hölskyen, että sain taas muistutella rouvaa hänen tilaansa sopivasta etenemisnopeudesta.

Nyt pitäisi alkaa laittaa vauvalaa pikku hiljaa jo kuntoon. Tuntuu vaan, että kun kuraa tulee niin hirveästi koko ajan sisälle koirien tassuissa, niin tuommoinen vauvalan desinfiointi on aika turhaa touhua. Jotenkin se kura aina kulkeutuu joka paikkaan, vaikkei koirat varsinaisesti liikkuisikaan kyseisissä paikoissa.

Mutta tässä sitten päivän tuore kuvapläjäys.

Ei oikein taivu enää...
Naapurit haukun joka tapauksessa edelleen...
Suojaväri
Enhän mä niin paksu ookaan...?!
Vielä viikko odottelua...

2 kommenttia:

  1. Apua mikä pötsi! Loistavia kuvia Liisa, toi eka on hienosta kuvakulmasta... :D Pekille rapsutukset!

    VastaaPoista
  2. Mikä jättinisä tossa ekassa kuvassa näkyy! Kenen pienen suuhun se oikein mahtuu? :D
    Mammalle jaksamista odotuksen viimeisille päiville!

    VastaaPoista