Pentuja

Namun odotusaika eteni nopeasti ja mutkattomasti. Namu tuli meille viikko sitten sunnuntaina ja kotiutui saman tien. Valmistauduimme toiveikkaina odottelemaan pentuja maailmaan nyt viikonloppuna, mutta Namu oli päättänyt namumaiseen tapaan hoitaa asian alta pois ilman sen kummempia kommervenkkejä. Aikataulutus ei olisi voinut olla tarkempi, koska kun tulin perjantaina töistä kotiin hiukan ehkä normaalia nopeammalla aikataululla, Namu käpäisi pikaisesti ulkona tarpeillaan, juoksi tapaisin vauvalaan, hyppäsi pentulaatikkoon, ähkäisi kolme kertaa ja ensimmäinen pentu näki päivänvalon :) Yhtä mutkattomasti plupsahtelivat loputkin pennut maailmaan ja reilussa kolmessa tunnissa homma oli ohi. Loppusaldona oli seitsemän isänsä ja äitinsä näköistä tyttöä ja yksi poika. Tervetuloa maailmaan, pikkuiset P-pennut <3 !

Namu otti äidinroolin luontevasti haltuunsa ja saimme nukkua yömme rauhassa ilman jatkuvaa pentulan vahtimista. Aamulla Namua odotti iloinen yllätys, kun Maria saapui viikonlopuksi pentuja paijaamaan. Namu oli kovin väsynyt hoidettuaan vauvojaan tunnollisesti koko yön ja nukahti vihdoin autaan näköisenä pää Marian polvella.

 

 

Henkiin herättelyä...

Paljon on ehtinyt vettä virrata joessa edellisen kirjoituksen jälkeen, mutta kun taas saatiin iloisia pentu-uutisia, niin kaivetaanpa tämä joskus pentublogiksi luotu viestintäkanava jälleen naftaliinista ja herätellään eloon pikku hiljakseen...

Eli aamun ilouutinen (ei tosin mitenkään yllätys) tuli ultrassa käynnin myötä; Namulle tulossa paaaaljon pikkuisia Namu-Vilejä <3 ! Tämän tiedon myötä tuli myös tilaa parille uudelle pentuvaraukselle, joita ei aiemmin uskaltanut vielä mainostaa silloin kun pentujen määrästä ei ollut vielä mitään tietoa. Asiasta mahdollisesti kiinnostuneille todettakoon, että molemmat vanhemmat (Bonachón Namu-Concurrido Sabroso "Vili") ovat terveystutkittuja, terveiksi kaikin puolin todettuja, kilttejä ja avoimia perroja. Namullahan on myös Kennelliiton virallinen kaverikoira-titteli.

Vili & Namu

Namu The Kaverikoira

 

 

Näyttelykarva-Namu

Agilityrintamalle ei juurikaan kuulu uutta. Miin kanssa on siirrytty enempi sellaiselle rallattelulinjalle ja nautitaan agilityssa vaan tekemisen riemusta ilman sen suurempia tavoitteita. Kyllä me kakkosiin noustiin, mutta sen verran haasteellista on välillä tuo harrastaminen, että turhat tulostavoitteet piti ainakin väliaikaisesti siirtää hyllylle. Mynämäen koirakerhon kanssa kovasti puuhaillaan keinonurmea uuteen treenihalliimme, joten vihdoin päästään talvellakin treenaamaan kunnon olosuhteissa ihan tässä äärellään ilman että tarvitsee ajaa kymmeniä kilometrejä sen takia.

Omat koirat vanhenevat hitaasti mutta varmasti. Yodo täytti keväällä 14 vuotta ja vaikka kaveri on ikäisekseen loistokunnossa, huomaa kyllä iän pikku hiljaa tekevän tehtävänsä. Askel on hidastunut ja uni maistuu entistä enempi. Muut karvakamut pärjäilevät vaihtelevasti; Tara on jo kovin jäykkä liikkeissään ja Cirun näkö on lopullisesti mennyt. Minttu ja Peki ovat teräsmummoja ja Mii nuorimpana loistokunnossa tietysti myös. Toistaiseksi ryhmä rämä lenkkeilee edelleenkin yhtenä porukkana metsässä; vauhtia sitten säädellään kunkin koiran sen päiväisen voinnin mukaan :) Yhtä rakkaita ne ovat edelleenkin kaikki <3 !

Ciru 7v

Miin kanssa käyty näyttelyssä; meni paremmin kuin hyvin ja tuloksena EH ! Ihana pikkusintti <3.
Kisattiin jokusia kisoja agilityssakin, mutta keinu muodostui sen verran möröksi meille, että tarttee saada lisää treeniä alle ja itseluottamusta kehiin ennenkuin taas lähdetään baanalle. Kyllä se siitä, ei oo kiirusta.

Mun oma rakas sokkopöllö täyttää tänään 7v. Aina minä vaan jaksan ihailla Cirun valoisaa elämänasennetta. Mitä siitä, jos näkö meni; jalat ja pää toimii, joten elämä jatkuu niinkuin ennenkin. Jollain ihme kylkiviiva-aistilla se painelee menemään metsässä ja huippuna oli tämän päivän synttäriagilitykeikka:

Ihmeotus <3.

Me kisataan taas !

Päätin sittenkin kohdata sisäiset mörköni samantien ja ilmoitin meidät Miikun kanssa ATT:n kisoihin heti Miin tultua kisaikään. Voi että ihminen voi tulla iloiseksi pienistä isoista asioista; ei ollut paljon väliä, miten kisat meni, kunhan vaan saatiin taas olla menossa mukana ! Ja loppujen lopuksi yllättävän hyvin ne kisat sitten menikin; eka radalta nolla ja toiselta harmittava lentokeinu.

Veljekset Ali ja Naga aloittivat myös kisaamisen samoissa kisoissa -odotetusti huomattavasti Miitä vauhdikkaammin- ja molemmat kaverukset pääsivät pokkaamaan ensimmäiset palkintosijansa sijoittuen vuorollaan kakkosiksi ! Onnea hurjasti tälle vauhdikkaalle kaksikolle ohjaajineen ! Näitä menijöitä tuskin nähdään kovin kauaa ykkösissä tai kakkosissakaan, sen verran makeeta oli meno !

Sunnuntaina mennään Miin kanssa yrittämään näyttelytulosta Euraan. Toivoisin niin kovin, että saataisiin se pakollinen H, ettei tarviis sen jälkeen ihan justiinsa suunnistaa kehään vaan saisin Miin parturoitua ja päästäisiin keventynein mielin ja karvoin jatkamaan treenausta...

Uusi vuosi

Uusi vuosi toi tullessaan muutoksia ja iloisiakin ylläreitä.

Ensinnäkin Namu siirtyi Marian ja Lillan kotiin Marian koiraksi. Ilmeisesti Namu oli koko elämänsä ajatellut olevansa Marian koira ja meillä vain tilapäishoidossa; se jätti meidät taakseen katsomatta:) Marian kanssa Namu tulee saamaan arvoisensa arkielämän kaverikoiran roolissa. Luopuminen omasta koirasta ei todellakaan ole helppoa, mutta kun näkee miten onnellinen se "uudessa" kodissaan on, ymmärtää, että olisi ollut väärin pitää koiraa meillä vain siitä itsekkäästä syystä, että se on niin mukava.

Turun KV-näyttely toi meille himotun täyspotin; harvoin kukaan on varmaankaan tuulettanut niin kovaäänisesti kuin me Ebban saatua EH:n myötä virallisen agilityvalion arvon ! Kun myös Ali sai EH:n tulevaa agilityvalioitumistaan varten (:)), Namu ERI:n ja Baila cacibin ollen VSP, oli päivä täydellinen!

Miin kanssa agilitytreenit etenevät hitaasti, mutta varmasti. Miin veljet aloittanevat kisaamisen heti maaliskuussa, me Miin kanssa ehkä kesällä. Nautin niin kovin tästä matkasta, mitä Miin kanssa agilitysaralla koko ajan tehdään ! Välillä tulee sääli ja surku Cirun puolesta; kunpa olisimme saaneet jatkaa yhdessä agilitya, Ciru olisi nauttinut siitä niin kovin ! Mutta ehkä kaikkien näiden kökköjuttujen tarkoitus on opettaa elämään tässä hetkessä ja nauttimaan ja arvostamaan joka ikistä kertaa, minkä koirasi kanssa pääset yhdessä tekemään. Joka kerta kun voi olla se viimeinen. Kliseistä, mutta niin totta. Joten saa potkaista ahteriin, jos kuulette minun ruikuttavan treeni- tai kisakentällä:)

Joka tapauksessa onnea ja menestystä kaikille koiraystäville (ja miksei kaikille muillekin) vuodelle 2013 !

Tauolle

Kiire on ollut, mitään erikoista ei ole tapahtunut, joten blogi on ollut tauolla pidemmän aikaa.

Mii ja sisarukset ovat kovin treenanneet agilitya; veljet vähän menestyksekkäämmin, me Miin kanssa vähän takkuisemmin. Periksi ei kuitenkaan anneta, ainakaan toistaiseksi:)

Ihan akuutteja asioita lienee tämän päiväinen Turku KV-näyttely; esillä meidän porukoista Zip, Luca, pikku-Lilla ja Emma. Luca ja Emma saivat EH:n, Lilla ja Zip ERI:n.  Namu joutui jättämään näyttelyn väliin takkuun menneen turkin takia:(

Näyttelyn jälkeen mentiin Marian ja iso-Lillan kanssa metsään revittelemään; kuinka mieli voikaan tulla iloiseksi, kun katsoo junioriporukan viilettämistä pitkin poikin syksyistä metsää ! Ikinuori Ciru kuuluu etuoikeutetusti mukaan tuohon junnuryhmään, vaikka ikänsä puolesta olisikin jo aikuisosastossa:) Sitä en vieläkään ymmärrä, miten se voi painaa täysillä tuolla metsässä, vaikkei ainakaan lääkärin mukaan näe enää mitään. Rakas Ciru <3.

Muu ryhmärämä on entisellään. Yodo tosin on ajoittain alkanut osoittaa vanhuuden oireita; välillä unohtuu, että ruokakuppi on jo kertaalleen tyhjennetty juuri hetkeä aikaisemmin ja kulkukin on hidastunut kesän jälkeen.

Nupun pennutusta siirrettiin ensi kesään, joten pentu-uutisiakaan ei ole odotettavissa.

Kun mitään ei tapahdu oikeastaan millään rintamalla ja itse painelen mennä paikasta toiseen hippulat vinkuen koko ajan, luulen, että siirrän tämän blogin nyt vähäksi aikaa ihan epävirallisen virallisesti uinumistilaan. Palaillaan asiaan, kun jotain ihan oikeasti joskus taas tapahtuu...:)

Kisaura korkattu:)

Eilen oli Mynämäessä perinteiset heinäkuun agiepikset ja huhhuh, olipas aikamoinen duuni tuomarilla; kaunis kesäpäivä oli houkutellut paikalle väkeä kuin pipoa ja lähtöjä kertyi tuomittavaksi lopulta yli sata! Upeasti Kujalan Juha hommastaan vanhana konkarina tietysti kuitenkin selviytyi ja radat olivat tosi kivoja joka luokassa. Nämä epikset olivat itselle erityislaatuiset siksi, että kisauransa näissä aloitti Mii ja supertaitava veljensä Ali. Miin kohdalla haaste oli lähinnä siinä, miten se reagoisi ympärillä oleviin ihmisiin ja vieraisiin koiriin ja kaikkeen muuhun hässäkkään. Lopputulos oli jälleen kerran se, että Miitä em.asiat eivät ilmeisesti pätkääkään häirinneet, mutta itse jännitin Miin reaktioita niin paljon, että ohjaus oli samaa vanhaa tökkivää liisastyleä kuin aina ennenkin. Huokaus, kyllä kannattaa hankkia huippukoulutusta, että sitten tosipaikan tullen tekee kaiken just niinkuin on aina ennenkin tehnyt:) Mutta lopputuloksena oli siis kuitenkin kielto viimeiseltä hypyltä; jotenkin se koira vaan taas livahti sinne selän taakse. Mii siis meni hienosti, minä vähemmän:) Onneksi kennelin mainetta puolustivat superpari Anja ja Ali tehden komean kisaura-aloituksen puhtaalla, nopealla, hienosti ohjatulla voittoradalla; onnea hurjan paljon kaksikolle ! Tästä se alkoi se maailmanvalloitus:) Ja avoluokassa Anja huristeli Peson kanssa vielä hienosti kakkossijalle, joten upea päivä tällä porukalla!

Anja ja superkoirat Peso & Ali

Tuota Miin mahdollista paineistumista odotin lähinnä siksi, että se on muutaman kerran nyt kevään/kesän koulutuksissa tehnyt sen, että riman/muurin palikan tippumisen jälkeen ei suostu tekemään enää oikeastaan mitään muuten kuin ihan etanan vauhtia ja houkuttelemalla. Ja kun Mii ei toimi, minä en osaa pätkääkään rytmittää omaa ohjausta ja lopputulos on aina sen jälkeen totaalinen pannukakku molemmilta. Sunnuntaina Raumalla Elinan koulutuksessa kävi juuri näin ja silleen tietty aina harmittaa, että olis kiva saada siitä koulutuksesta kaikki mahdollinen irti ja sitten aika meneekin ihan muihin asioihin. Mutta sepä agilitysta tällä erää. Ei vielä hanskoja tiskiin, kyllä minä jonakin päivänä vielä opin tai ainakin katson vielä jokusen vuoden, ennenkuin annan periksi... Tässä vielä kesäinen ryhmäposeeraus Mii-Namu-Zip (huomaa Namun naisellinen istuma-asento):

Namulla on menossa puurokorvakausi ja meinaa välillä hermo mennä tuon huuhailijan kanssa. Kauheesti se menee ja touhottaa, mutta kun pitäisi jotain tehdä käskystä niin eipä oo korvia sen enempää kuin silloinkaan, kun jotain kielletään tekemästä ! Mimmi menee pihalla aitojen yli tuosta noin vaan, kun tarve vaatii (sen mielestä) ja mutakauneuskylvyt kutsuu suolla emännän rääkymisestä huolimatta. Siihen kun vielä lisätään ainainen epähuomiossa sinkoileminen päin kontteja niin että olet vähän väliä itse mennä turvallesi kanveesiin, toisen vilkaistessa viattomin silmin ohimennen että "ohhoh, hups sorry, en huomannut -ja taas mennään", niin alkaa ajoittain toivoa pentuvaiheen ohimenoa...

Loma kuluu ja päivät häviää käsistä ilman että on saanut mitään järkevää aikaiseksi. Niin kai sen loman kuuluukin mennä. Kysymys vaan herää, että missäs välissä minä ne kaikki rästiin jääneet ja odottavat kotihommat sitten oikein teen..???!!! (Halukkaita apukäsiä...? Saa ilmoittautua...)